Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2010, minkä jälkeen olen täydentänyt osaamista niin työterveyshuollon erikoisalaan kuin manuaalipuolelle täydentäen osaamista myös lyhyillä psykofyysisen fysioterapian koulutuksilla. Tavoitteena on oppia kuulemaan ja ymmärtämään kohtaamaani ihmistä hänen omasta ympäristöstään käsin. Tärkein työkaluni ovat kädet – kädet tutkii, hoitaa ja ohjaa. Mikäli asiakkaalla on toimintaa haittaavaa kipua tai liikerajoitusta, tilanne pyritään normalisoimaan biomekaanikan näkökulmasta. Alipainehierontahoidoista on kokemusta kertynyt jo vuodesta 2013. Manuaaliterapian ohella pyrin ohjaamaan asiakkaalle tarkoituksenmukaiset itsehoitomenetelmät siten, että jokaisen saadun hoito-ohjeen tai harjoitteen yhteydessä olemme yhteisymmärryksessä toimenpiteen vaikutusmekanismista.
